Search

SISÄILMAYHDISTYS

Vuonna 1990 perustettu Sisälmayhdistys ry edistää rakennusten terveelliseen ja viihtyisään sisäilmastoon tähtäävää työtä

SISÄILMAYHDISTYS

Sisäilmayhdistys ry

Sisäilmayhdistys ry on vuonna 1990 perustettu voittoa tavoittelematon aatteellinen yhdistys, jonka tarkoitus on edistää rakennusten terveelliseen ja viihtyisään sisäilmastoon tähtäävää työtä. Yhdistyksen tehtävä on parantaa tiedonsiirtoa tutkimuksesta käytäntöön sekä valistaa rakennusten asukkaita, käyttäjiä ja omistajia ylläpitämään hyvää sisäilmastoa.

Yhdistyksessä on kutsuttuja henkilöjäseniä sekä kannattajajäseniä. Yhdistyksen toiminnan rahoitus perustuu pääasiallisesti kannattajajäsenmaksuihin ja hankekohtaisiin toimeksiantoihin. Osa yhdistyksen julkaisemista tuotteista on maksullisia.

Sisäilmayhdistys juhli 30-vuotisjuhlavuottaan vuonna 2020. Sisäilmayhdistys yhdistys perustettiin 24.10.1990 tehtävänään järjestää kansainvälinen Indoor Air 1993 -konferenssi Helsingissä.

TIEDOTUSTOIMINTA

Säädöksiin vaikuttamista ja alan tiedotustoimintaa

Merkittävin kotimainen aikaansaannos on vuonna 1995 julkaistu ”Sisäilmaston, rakennustöiden ja pintamateriaalien luokitus” ja sen uusitut versiot Sisäilmastoluokitus 2000, 2008 ja 2018. Luokituksessa esitetään terveellisen ja viihtyisän sisäilmaston tavoitearvot, toimenpideohjeet rakennustöiden suorittamiseksi hyvän sisäilmaston saavuttamiseksi sekä rakennusmateriaalien epäpuhtauksien päästöluokat. Sen tuloksena Rakennustietosäätiössä on käynnistetty  rakennusmateriaalien M1-luokitus.

MUKANA TOIMINNASSA

Hallitus

Sisäilmayhdistyksen toimintaa ohjaa neljäksi vuodeksi kerrallaan vuosikokouksessa valittu hallitus. 

Keväällä 2018 hallitukseen valittiin Risto Kosonen (pj), Jorma Säteri, Anne Hyvärinen, Heidi Salonen, Pasi Pipatti ja Mika Vuolle ja kesällä 2020 vapaana olleelle hallituspaikalle Pertti Pasanen.

KANSAINVÄLISYYS

Kansainvälinen toiminta

Yhdistyksellä on myös hyvät kansainväliset yhteydet, joten kansainvälistä tietoa saadaan suomalaisen valistustyön pohjaksi. Sisäilmayhdistys toimii yhdyssiteenä alan kansainvälisen kattojärjestön ISIAQ:n (International Society of Indoor Air Quality and Climate) ja suomalaisen jäsenistön välillä.