Mikrobinäytteiden ottaminen
Mikrobinäytteiden ottaminen on asiantuntijatyötä. Näytteitä voi ottaa myös kiinteistön hyvin tunteva henkilö tutkimuslaboratoriosta saatujen ohjeiden tai asumisterveysoppaan mukaisesti. Näytteenottajan tulee olla puolueeton tutkimuskohteen suhteen.
Laboratorio tarvitsee perustiedot näytteistä oikeiden analyysien tekemiseksi ja tulosten tulkitsemiseksi. Myös kaikki poikkeamat kirjataan lähetteeseen.
Koska mikrobien tunnistamisella on suuri merkitys tulosten arvioinnin kannalta, käytetään yleensä mikrobien kasvatukseen perustuvia menetelmiä. Tavanomaisesta poikkeavat homeet ja suuret pitoisuudet viittaavat vauriotilanteeseen. Nykyiset viranomaisten julkaisemat viitearvot koskevat kasvatusmenetelmää.
Perustiedot näytteistä
Näytteenoton tarkoitus
Mikrobiologisella näytteenotolla pyritään selvittämään rakennuksen mikrobiologiaa. Yleisimpiä syitä ovat rakennuksen kosteusvaurioepäily tai vaurion laajuuden selvittäminen.
Näytteenottoaika
Laimennosveteen otettu pintanäyte tulee toimittaa viimeistään näytteenottoa seuraavana päivänä tutkimuslaboratorioon. Impaktorilla otetun ilmanäytteen ja suoraviljelyllä otetun pintanäytteen kuljetus voidaan sisällyttää kasvatusaikaan. Materiaalinäytteen kohdalla viive näytteenoton ja viljelyn välillä ei useimmiten ole kriittinen.
Näyte, näytteenottomenetelmät ja -paikat
Lähetteeseen on kirjattava, mitä näytteitä on otettu, mitä menetelmiä on käytetty ja mistä näytteet on otettu.
Taustatiedot rakennuksesta
Mitä täsmällisemmin kuvataan se paikka ja rakenne, josta näyte on otettu, sitä helpompi on arvioida tulokseen vaikuttaneita tekijöitä ja tuloksen merkitystä.
Jos näytteenotolla pyritään osoittamaan tai sulkemaan pois kosteusvaurion mahdollisuus, tarvitaan mahdollisimman paljon tietoa itse rakennuksesta:
- tiedossa olevat vesivahingot
- kosteusongelmat koko rakennuksen historian ajalta
- ilmanvaihdon toimivuus
- pinta- tai rakennekosteusmittausten tulokset
- aikaisempien mikrobimittausten tulokset.
Mahdolliset virhelähteet
On hyvin tärkeää, että laboratorion analyysituloksessa esille tuomat mikrobit ovat näytteen alkuperäistä mikrobistoa, eivätkä ole tulleet siihen näytteenoton yhteydessä. Tästä syystä laboratoriolla tulee olla tiedossa mahdolliset poikkeavat mikrobilähteet ja tulosten luotettavuuteen vaikuttavat asiat.
Ilma- ja pintanäytteissä mahdollisia virhelähteitä ovat mm:
- Meneillään olevat tai äskettäin tehdyt korjaus- tai purkutyöt
- Ryömintätilan tai muiden rakenteiden aukaisu
- Meneillään oleva siivous
- Vaatteiden mukana kulkeutuvat mikrobit, esim. purkutyöntekijät, kotieläinten hoitajat, näytteenottaja itse.
- Multaisten elintarvikkeiden käsittely
- Huonekasvien homeinen multa tai mullan käsittely
- Ulkoa mm. lemmikkieläinten mukana kulkeutuvat mikrobit
- Ulkoilman mikrobisto sulan maan aikana
Kun materiaalinäyte otetaan puhtailla välineillä ja näytteenotossa edetään oletetusti puhtaasta vaurioituneimpaan materiaaliin, ei materiaalinäytteeseen tule virhetulkintaan johtavaa näytteeseen kuulumatonta mikrobistoa.
Materiaalinäytteet
Asumisterveysohjeessa on yksityiskohtaiset materiaalinäytteenotto-ohjeet. Tutkimuslaboratoriot antavat tietoa näytteenotosta ja näytteiden toimittamisesta laboratorioon.
Materiaalinäytteillä
- osoitetaan materiaalin kosteusvaurio
- tarkennetaan korjausalueen laajuus.
Näytteenottokohta
Materiaalinäytteet otetaan mikrobivaurioituneesta tai sellaiseksi epäillystä rakennusmateriaalista. Materiaalinäytteitä voidaan ottaa useita samasta vauriosta vaurioalueen laajuuden selvittämiseksi. Näytteenottokohdan tulisi olla joko tutkittavan rakenteen tai vaurion suhteen edustava.
Näytteenotto
Materiaalinäytettä tarvitaan vähintään 1 g mikrobiologisia analyysejä varten. Näyte otetaan puhtailla välineillä puhtaaseen tiiviiseen muovipussiin ja näytteenotossa edetään oletetusti puhtaasta vaurioituneimpaan materiaaliin.
Pintanäytteet
Asumisterveysohjeessa on yksityiskohtaiset pintanäytteenotto-ohjeet. Tutkimuslaboratoriot antavat tietoa näytteenotosta ja näytteiden toimittamisesta laboratorioon.
Pintanäytteillä
- osoitetaan pinnan kosteusvaurio
- arvioidaan ilman mikrobistoa
- arvioidaan mikrobien siirtymistä vauriokohdasta.
Näytteenottokohta
Pintanäytteet otetaan mikrobivaurioituneelta pinnalta, kun halutaan tietää mikrobilajisto; tai pinnalta, jossa näkyy vaurion merkkejä, mikrobivaurion osoittamiseksi. Pintanäytteitä voidaan käyttää myös ilman mikrobiston arviointiin ottamalla näytteet huonetilaan rajoittuvilta pinnoilta. Pintanäytteillä voidaan arvioida mikrobien siirtymistä vauriokohdasta (joko rakenteen sisältä tai rakennuksen toisesta osasta). Rakenteen sisältä tulevaa mikrobistoa voidaan arvioida vuotoilmareittien kohdalle osuvilta pinnoilta otettavilla näytteillä.
Sulan maan aikana ulkoilman mikrobipitoisuus on suuri ja se vaikuttaa sisäilman ja pintojen mikrobistoon.
Näytteenotto
Pintanäytteet otetaan määräalalta laimennosvesiliuosta sisältävään koeputkeen tai suoraan elatusalustoille ohjeiden mukaan.
Ilmanäytteet
Asumisterveysohjeessa on yksityiskohtaiset ilmanäytteenotto-ohjeet. Tutkimuslaboratoriot antavat tietoa näytteenotosta ja näytteiden toimittamisesta laboratorioon.
Ilmanäytteillä
- arvioidaan ilman mikrobistoa
- arvioidaan mikrobien siirtymistä vauriokohdasta.
Näytteenottopaikka ja ajankohta
Koska ilmanäytteet otetaan yleensä altistumisen arvioimiseksi, näytteet otetaan sellaisista tiloista, joissa ihmiset oireilevat tai joissa epäillään olevan kosteusvaurioita. Vertailunäyte voidaan ottaa saman rakennuksen sellaisesta osasta, jossa ihmiset eivät oireile ja jossa ei ole tiedossa olevia kosteusvaurioita.
Sulan maan aikana vertailunäyte otetaan ulkoilmasta. Maan ollessa lumipeitteinen ulkoilman mikrobipitoisuus on pieni eikä se vaikuta sisäilman mikrobistoon.
Näytteenotto
Ilmanäyte otetaan yleensä impaktorilla (esim. 6-vaiheinen Andersen-keräin), josta on runsaasti vertailu- ja tutkimustietoa. Myös muita menetelmiä on käytössä.
Näytteenotossa tulee noudattaa valitulle keräysmenetelmälle soveltuvia näytteenotto-, analysointi- ja tulosten tulkintaohjeita.
Mikrobinäytteistä
Mitä näytteitä otetaan
Näytteitä voidaan ottaa rakennuksen sisäilmasta, erilaisilta pinnoilta ja rakennusmateriaaleista.
Ilmanäytteet ovat merkittäviä selvitettäessä silmä- tai hengitystieoireiden syitä. Pinta- ja materiaalinäytteillä voidaan jäljittää paikka, josta ilman mikrobit ovat peräisin, mistä tiedosta on apua itse ongelman ratkaisussa.
Miten näytteitä otetaan
Pinta- ja ilmanäytteenottomenetelmä vaikuttaa siihen, tutkitaanko näytteet kasvatuksellisilla vai mikroskooppisilla laskentamenetelmillä.
Mikroskooppisilla laskentamenetelmillä voidaan hyvin arvioida kasvukykyisten ja kasvukyvyttömien mikrobien yhteismäärää, mutta mikrobien tunnistaminen on erittäin vaativaa. Erityisesti pyyhkäisyelektronimikroskooppisiin (SEM) analyyseihin liittyvä epävarmuustekijä on näytemäärän edustavuus, materiaalinäytteen pinnalta tutkittava alue on äärimmäisen pieni, vain noin 1/10 mm2.
Monissa tapauksissa eniten tietoa mikrobistosta saadaan käyttämällä samanaikaisesti kasvatuksellista menetelmää ja käsittelemättömän näytteen valo- tai stereomikroskooppista tarkastelua.
Pintanäytteet
Pintanäytteitä otetaan sivelemällä tutkittavaa pintaa määräalalta (esim. 10×10 cm2, ja ilmoitetaan aina laboratorioon) steriiliin nesteeseen kostutetulla steriilillä vanupuikolla.
Suoraviljelymenetelmässä näytteenottaja viljelee mikrobit sivelemällä elatusaineen pintaa tasaisesti näytteenottopuikolla. Tulos ilmoitetaan suhteellisella -/+/++/+++/++++ -asteikolla. Menetelmä on semikvantitatiivinen ja tulos määrällisesti suuntaa antava.
Laimennosmenetelmässä vanupuikko laitetaan puskuriliuokseen, joka toimitetaan laboratorioon jatkokäsittelyä varten. Näytteen puskuriliuoksesta tehdään laimennossarja, jonka jokainen laimennos viljellään elatusalustoille. Kasvatuksen jälkeen pesäkemäärät lasketaan ja pesäkkeet tunnistetaan. Tulos on pesäkkeitä muodostavien yksiköiden määrä neliösenttimetriä kohti: pmy/cm2 tai cfu/cm2 (cfu = colony forming unit = pmy).
Materiaalinäytteet
Materiaalinäytteen tutkiminen voi johtaa mikrobivaurion paikantamiseen. Materiaalinäytteiden ottamisessa edetään aiemmin tehtyjen havaintojen perusteella puhtaammista vaurioituneimpiin materiaaleihin näytteiden keskinäisen kontaminaatioriskin vähentämiseksi. Kaikessa mikrobiologisessa tutkimuksessa on tärkeää huolehtia siitä, ettei näytteenottaja itse tai näytteenottovälineet muuta näytteen mikrobiologiaa. Näytteitä otettaessa on käytettävä suojakäsineitä.
Suoraviljelymenetelmässä hienonnettua materiaalia siirretään vakiotilavuus elatusaineen pinnalle. Kasvatuksen jälkeen syntyneiden pesäkkeiden määrä lasketaan ja pesäkkeet tunnistetaan. Tulos ilmoitetaan suhteellisella -/+/++/+++/++++ -asteikolla.
Laimennosmenetelmässä materiaalinäytteestä laitetaan punnittu osanäyte laimennosveteen. Mikrobit, itiöt ja rihmaston kappaleet irrotetaan näytteestä nesteeseen, josta tehdään laimennossarja mikrobien kasvatusta varten. Kasvatuksen jälkeen pesäkkeet lasketaan ja tunnistetaan. Tulos ilmoitetaan pesäkkeitä muodostavien yksiköiden määränä näytegrammaa kohti (pmy/g = cfu/g).
Ilmanäytteet
Koska ihmiset altistuvat ilman välityksellä mikrobeille, ilmanäyte antaa tietoa siitä, mitkä mikrobit voivat siirtyä ihmisten hengitysteihin ja limakalvoille.
Ilmassa esiintyviä mikrobeja voidaan mitata huoneen yleisilmasta, työtiloissa työntekijän hengitysvyöhykkeeltä tai esimerkiksi tuloilmaelimien luota.
Ilmanäyte otetaan yleensä impaktorilla (esim. 6-vaiheinen Andersen-keräin), josta on runsaasti vertailu- ja tutkimustietoa. Myös muita menetelmiä on käytössä (esim. RCS, CAMNEA).
Lähdekirjallisuus
1. Asumisterveysohje, Sosiaali- ja terveysministeriön oppaita 2003:1, Sosiaali- ja terveysministeriö. Oy Edita Ab. Helsinki 2003.
Nettiversio ladattavissa tästä.
2. Reiman M. Mikrobiologia. Kirjassa Opas Kosteusongelmiin – rakennustekninen, mikrobiologinen ja lääketieteellinen näkökulma. Leivo, V (toim.).Tampereen teknillinen korkeakoulu, Talonrakennustekniikka, Julkaisu 95. Rakennustekniikan osasto. Tampere 1998.
3. Aurola R, Välikylä T, toim. Asumisterveysopas. Ympäristö- ja terveys-lehti. Pori 2008.
4. Teija Meklin, Tuula Putus, Anne Hyvärinen, Ulla Haverinen-Shaughnessy, Ulla Lignell, Aino Nevalainen . Koulurakennusten kosteus- ja homevauriot – Opas ongelmien selvittämiseen. Kansanterveyslaitos, Ympäristöterveyden osasto YTOS. 2007.
© Helsingin, Espoon ja Vantaan Terveelliset tilat, Sisäilmayhdistys ry. (2008)
