Määritelmiä
Sisäilma on sisätiloissa hengitettävä ilma, jossa ilman perusosien lisäksi saattaa olla eri lähteistä peräisin olevia kaasumaisia ja hiukkasmaisia epäpuhtauksia.
Sisäilmalla tarkoitetaan tässä yhteydessä sitä rakenteiden rajaamaa ilmaa tiloissa, joissa ei ole pääsääntöisesti tuotannollisesta tai muusta poikkeavasta toiminnasta johtuvia päästöjä (asunnot, toimistot, koulut, päiväkodit, sairaalat jne).
Sisäilmasto muodostuu sisäilmasta ja siihen vaikuttavista fysikaalisista tekijöistä. Sisäilmastotekijöitä:
- sisäilman kaasumaiset yhdisteet
- sisäilman hiukkasmaiset epäpuhtaudet
- lämpötila
- kosteus
- ilman liike
- säteily
- valaistus
- melu
Sisäilma on hyvää, jos suurin osa rakennuksen käyttäjistä on tyytyväisiä sisäilman laatuun ja jos sisäilman haittatekijät eivät aiheuta terveydellistä vaaraa.
Sisäilmasto on hyvä, jos rakennuksen käyttäjät eivät koe ko. rakennukseen liittyviä oireita. Sisäilmaston laatua voidaan selvittää käyttäjäryhmille suunnatuilla kyselytutkimuksilla.
Miksi sisäilma on tärkeää? Ihminen viettää 90…95 % ajastaan sisätiloissa ja hengittää vuorokaudessa jopa 40 kuutiometriä ilmaa, josta valtaosa on sisäilmaa. Sisäilman epäpuhtaudet voivat aiheuttaa tai pahentaa allergia- ja ärsytysoireita sekä keuhkosairauksia.
Katso myös:
Sisäilman vaikutukset
Sisäilmaa koskevia määräyksiä ja ohjeita
Sosiaali- ja terveysministeriö on asetuksellaan N:o 190 (Sosiaali- ja terveysministeriön asetus haitallisiksi tunnetuista pitoisuuksista) antanut säädöksiä työssä vaikuttavista kemiallisista tekijöistä valtioneuvoston asetuksen 715/2001 13 ja 15 §:n nojalla.
Asetuksella vahvistetaan luettelo työpaikan ilman haitallisiksi tunnetuista pitoisuuksista (ohjeraja-arvot) sekä luettelo työntekijän biologisista näytteistä mitattavien biologisten altistusindikaattorien ohjeraja-arvoista. Luettelo julkaistaan sosiaali- ja terveysministeriön julkaisun HTP-arvot 2002 liitteissä 1 ja 2. Yleensä aineet imeytyvät työssä elimistöön hengittämällä. Tässä esitetyt raja-arvot on annettu vain ajatellen tätä altistumistapaa. Jotkut aineet kuten fenoli, aniliini ja useat torjunta-aineet voivat kuitenkin helposti imeytyä haitallisessa määrin elimistöön ehjän ihon läpi. /3/
Kemiallisten aineiden enimmäispitoisuuksista asuntojen ja muiden oleskelutilojen sisäilmassa ei ole käytettävissä kansainvälisiä tai kotimaisia viranomaisstandardeja. Asumisterveysohjeessa on orgaanisille aineille esitetty joitakin numeerisia arvoja, jotka ovat luonteeltaan ohjeellisia ja perustuvat Suomessa aikaisemmin terveydenhoitolain (469/65) nojalla julkaistuihin suosituksiin ja käytännön valvontatyössä hankittuun kokemukseen sekä terveydensuojeluviranomaisten päätöksiin.
Sosiaali- ja terveysminiteriön Asumisterveysohjeen lisäksi sisäilmaa koskevia ohjeita on Suomen rakentamismääräyskokoelman osassa D 2 Rakennusten sisäilmasto ja ilmanvaihto ja Sisäilmayhdistyksen julkaisussa 5 Sisäilmastoluokitus 2000 on annettu sisäilmaston tavoitearvoja. Sisäilmaluokituksen tavoitearvot on tarkoitettu sovellettavaksi sellaisiin tiloihin, joissa oleskellaan normaalissa sisävaatetuksessa. Luokituksen sisäilmastoluokka S1 on korkein ja sisäilmastoluokka S3 vastaa lähinnä viranomaistasoa.
Katso myös:
Sisäilmaan vaikuttavat tekijät
Sisäilma ja sisäilmasto
Sisäilmaston ja työympäristön kriteerit poikkeavat selvästi toisistaan. Tietyissä tuotannollisissa työympäristöissä sallitaan enemmän kylmyyttä, pölyisyyttä, melua ja hajuja kuin asunnoissa ja toimistoissa. Työympäristöjä varten määritettyjä pitoisuusrajoja, esim. haitalliseksi tunnettuja pitoisuuksia eli HTP ?arvoja, voidaan käyttää eräiden epäpuhtauksien osalta sisäilmaston laatua arvioitaessa vain tapauskohtaisesti.
Sisäilmaston huono laatu vaikuttaa oleellisesti ihmisten viihtyvyyteen, terveyteen ja työtehoon. Sisäilmaston aiheuttamat terveyshaitat lisäävät sairaanhoitokuluja ja sairaspoissaoloja. Sisäilman vaikutuksia on tarkasteltu tarkemmin tekstissä
Sisäilman vaikutukset.
Katso myös:
Yleisimmät sisäilmaongelmat
Lähdekirjallisuus
1. Asumisterveysohje, Sosiaali- ja terveysministeriön oppaita 2003:1, Sosiaali- ja terveysministeriö. Oy Edita Ab. Helsinki 2003.
2. Aurola R, Välikylä T, toim. Asumisterveysopas. Ympäristö- ja terveys-lehti. Pori 2008.
3. Haahtela T, Nordman H, Talikka M. Sisäilma ja terveys. Allergialiitto. Loimaa 1993.
4. HTP-arvot 2002. Työsuojelusäädöksiä 3. Sosiaali- ja terveysministeriö, Työsuojeluosasto, Kemian työsuojeluneuvottelukunta. Tampere 2002.
5. Kalliokoski P, Pfäffli P, Riihimäki V, Starck J, Vaaranen V, Helminen P. Työhygienia. Työolot ja niiden parantaminen. Työterveyslaitos. Helsinki 1992.
6. Seppänen O, Säteri J, Lehtinen T, Nevalainen A. Tavoitteena terve talo. SIY Raportti 9. Sisäilmayhdistys ry ja Teknologian kehittämiskeskus. Saarijärvi 1997.
7. Seuri M, Palomäki E. Haasteellinen sisäilma. Riskianalyysi sisäilmaongelmissa. Rakennustieto Oy. Tampere 2000.
8. Sisäilmaohje, Sosiaali- ja terveysministeriön oppaita 1997:1, Sosiaali- ja terveysministeriö. Oy Edita Ab. Helsinki 1997. (Korvattu Asumisterveysohjeella 2003).
© Helsingin, Espoon ja Vantaan Terveelliset tilat, Sisäilmayhdistys ry. (2008)
